Ensimmäinen tunti vierähti Minnan ja Paulan osalta pikamuotokuvien parissa. Pikamuotokuvien ihan sanan pikaisimmassa merkityksessä: check in -jonosta bongatut mallit olivat jo kaukana turvatarkastuksen tuolla puolen ennen kuin saimme muotokuvat punaiselle matolle muiden kunniajonottajien joukkoon.
Seuraavaksi saapui iloinen matkamies Lontoosta odottelemaan vaimoaan, joka oli tulossa Ahvenanmaalta. Hilpeissä odotustunnelmissa hän tuunautti sekä matka- että olkalaukkunsa. Olkalaukun tuunattuun osoitelappuun tarttui vauhdikas urheiluauto, joka oli saman syvän sinisen värinen kuin matkamiehen Singaporessa teettämä paita. Seuraavaksi tämä kansainvälinen seurue oli menossa Saksaa valloittamaan.
17:12 saapuivat ensimmäiset Mallorcalle menijät, reilut kolme tuntia ennen koneen aiottua lähtöaikaa. Pienen törmäilyn jälkeen lapsiperhe havaitsi punaisen mattomme ja kunniajonottajat. Vuoropuhelusta seurasi ankaraa osoitelappujen tuunausta sekä lennokkikilpailuja. Oleskelu oli ilmeisesti sen verran tehokasta ja antoisaa, että perhe tuli uudelleen asiallisen oleskelun asiakkaiksi paria tuntia myöhemmin.
17:30 saapuu Asiallinen ulkojäsenemme Sami, joka aloittaa samantien ankaran lennokkitehtailun.
Kello 19 jälkeen Runoarvontapartio Minnan ja Paulan muodossa lähtee kiertämään kahvilaa ja check in -jonoja. Runot saavat riemukkaat vastaanoton ja löytävät tiensä moniin laukkuihin ja kohteisiin. Tunnelma salissa on jo melko tiivistynyt. Runot menevät viimeistä myöden ja tuntuvat löytävän sopivan kohteensa kukin. Se, että 'virallinen & asiallinen runonlausuja' lausui runot ääneen, miellytti monia. Myös eräs nainen jolla oli valkoinen keppi, sai kuullakseen oman runonsa.
0 Comments
Write new comment
Written by:Paula Väinämö
2009/06/05
Perjantain aloitustunnelmat
5.6. klo 15:32 Tilanne alkaa jo kehkeytyä asemalla heti iltapäivä kolmen maissa, kun Tampereen ja Oulun lennon odottelijat alkavat saapua asemalle. Check in on jo alkanut, mutta tiskillä ei näy vielä virkailijaa. Puhelias, ilmeisesti liikematkalaisten joukko valtaa kahvilan. Kahvilan myyjä vakuuttaa meille, että vesi on juomakelpoista eikä tule Luolavuoren vesitornista, minne onnettoman linnunpojan matka päättyi ja aiheutti puolelle kaupungille vedenkäyttökiellon. Edellisiltä päiviltä tuttu siivooja moikkaa meitä. Olemme tulleet ensimmäisinä, Merja on vielä tulossa auton ja tavaroiden kera.
Pöydän suojana ollut paperipöytäliina pitää vaihtaa: se oli kohdannut vandalismia yön tunteina. Merja saapuu rekvisiitan kera. Sitten vaan kaikki oleskelutarpeet paikalle ja menoksi. Pitkä ilta odotettavissa.
0 Comments
Write new comment
Written by:Minna Soraluoma
2009/06/04
Huominen eli perjantain ohjelma
Huomenna on tarkoitus olla asemalla kello 16 - 20.30.
Viimeisenä mainittu perjantain Mallorcan lento tapaa tiettävästi olla legendaarinen. Henkilökunta on kertonut, että lento myöhästyi viime perjantaina peräti kaksi tuntia. Joku oli vihjannut asiasta check inissä, joten matkustajat pysyttelivät turvatarkastuksen takana, että voi vielä liikkua. Uskaliaimmat olivat lähteneet jokilaivalle keskustaan virkistäytymään ja kuluttamaan aikaa rattoisasti. Olivat vielä ehtineet ajoissa, vaikka etukäteen ei ollut mitään tietoa, mihin aikaan kone lopulta lähtisi.
Tänään sää on vaikuttanut myrskyisältä ...
Huominen lienee joka tapauksessa meille vilkkain päivä. Mallorcan koneeseen mahtuu 180 henkeä, muut lennot Turusta ovat vähäväkisempiä. - Meen täytys tehdä tätä pari kuukautta, tuumaili Paula juuri. Nyt vasta kun lentoaseman arki ja aikataulut alkavat valjeta.
0 Comments
Write new comment
Written by:Minna Soraluoma
2009/06/04
Rrrrrunoutta
Tamperelaisvahvistus Viitapiiriin matkarunot ovat herättäneet ihastusta. Kuten tämä Sari Harsun runo:
Sinulla on lentosukat jalassa,
jalat irti maasta.
Niskatyyny pään alla,
pää pilvissä,
ajatus lentää vapaana.
Ja tämä Tiina Poutasen tiivistetty runo, joka innoitti etenkin erästä Osloon matkaavaa herrasmiestä vilkuttamaan meille viimeiseen saakka:
Järven pintaan painuu polku, se vie tivoliin. Siellä sammakot nukkuvat,
siellä on viileää ja hyvä rakastaa.
2 Comments
Write new comment
Written by:Minna Soraluoma
2009/06/04
Punainen matto - Jonottajien muotokuvia
Ensimmäisen päivän satoa.
Ja hieman lähempää.
Paula muovailee.
- Näyttää kuin siellä ei olis ollut muita kuin minä, Paula kommentoi niin muovailu- kuin lennokkikuvia. On on. Minä vain olen ollut kameran takana, ja Merja enimmäkseen ompelukoneella.
0 Comments
Write new comment
Written by:Minna Soraluoma
2009/06/04
Torstaista oleskelua asemalla
Tänään on tässä pitäjässä satanut kaatamalla ja ollut tolkuttoman kylmä. Lentoasemalla se ei kuitenkaan haitannut eikä vähentänyt väkeä. Tosin tänään meillä oli lyhyt päivä, ja vain Kööpenhaminaan lähteviä. Tuntui kuin ihmiset olisivat tänään olleet avoimempia - vai olimmeko me vain tottuneempia nyt oleskelemaan.
Arvoimme runoja aika monelle check in -tiskien edessä, siinä kun oli pitkään luppoaikaa, kun virkailijat eivät olleet paikalla ensimmäisten Köpikseen menijöiden tullessa paikalle. Pari Sari Harsun runoa päätyivät pariskunnalle, sopivasti ne kuulostivat saman suuntaisilta. Molemmat runotarrat kiinnitettiin naisen laukkuun. Monillakaan ei ole laukkuja, joihin voisi laittaa tarroja. Eilen eräs nainen sanoi laittavansa runon vessan seinään. Sinne taisi päätyä Anne Päivärinnan runo, jossa taivas halkaistaan siivin kohti kesäaurinkoa.
Olen saanut toimia paitsi runonlausujana, niin runojen instant-englannintajana. Runot on lausuttu ensin suomeksi ja sitten englanniksi. Ulkomaalaiset ovat kuitenkin halunneet runotarran nimenomaan suomenkielisenä. Ehkä se on eksoottinen matkamuisto. Ulkomaalaisten määrä Turun asemalla on yllättänyt - myös Suomeen matkustetaan, näemmä. Eräskin kaksi päivää Turussa ollut sveitsiläinen nuori mies sai muistaakseni Anne Päivärinnan runon sulasiivistä ja virvoittavista vesistä. Ja komean autoaiheisen osoitelapun.
Tänään sanoimme aika alkuun, että kaikki on ilmaista. Etenkin eilen oli monia, jotka epäilivät, että jotakin matkustetaan kuitenkin, tai varmasti myydään jotakin. Tai vähintäänkin muovailemme jonottajat omasta päästämme eikä mallista. - Jotain epäilyttävää tässä TÄYTYY olla mies mutisi, ja seuraili toimintaa pitkään.
Eräs seurue tuli kysymään, mitä mainostamme. Toinen taas sanoi pohtineensa samaa, mutta ajatelleensa, ettei tässä ainakaan ompelukonetta mainosteta, kun se näyttää noin vanhalta.
2 Comments
Write new comment
Written by:Minna Soraluoma
2009/06/04
Lennä lennä leppäkerttulennokki
Lennokeita on siis tehty post it -lapuista. Lattiassa on pöytämme vieressä sopiva viiva jota käyttää heittopaikkana isommallekin joukolle.
Eräs lennokki. Isä vei sen kotiin 4-vuotiaalle pojalleen.
Mieleenjäävä matkustaja oli myös Charlie, joka oli menossa Kööpenhaminaan. - En ole tyttö, hän kommentoi ensin tuunausaineistoa, joka kieltämättä oli paikoin hiukan hempeää. Kohtsilleen löytyi kuitenkin ryhdikäs sinervä setti, ja siihen Charlie Chaplinin kuva. Paulan ja Charlien lennokit myös lensivät kilpaa ankarasti ja Paula voitti, ensimmäistä kertaa tänään. - Mutta kun sinä olet harjoitellut, Charlie kommentoi.
- Mitä, minä olen ollut tuolla alhaalla puoli tuntia odottamassa, miksette te ole tullut sinne huutelemaan että täällä olis tällaista tarjolla, kommentoi yksi eläkeläisnainen. Saapuvien lentojen puolella ei tosiaan ollut tullut käytyä. Nyt kun touhu löytyi, hän halusi oleskella asiallisesti kaikilla mausteilla ja lähti mukanaan niin osoitelappua kuin Olohuoneen esitettä.
0 Comments
Write new comment
Written by:Minna Soraluoma
2009/06/03
Viitapiiriläiset kirjoittivat jokunen päivä sitten asiallisesti oleskelevia matkarunoja. Vaikutti siltä, että niitä oli vaikea saada mahtumaan osoitelappuihin, kuten oli aiottu. Päädyimmekin järjestämään kokeeksi runoarpajaisia. Meillä oli 'runorepussa' tarralapuille kirjoitettuja runoja. Suuntasimme ensin kohti tummaa herrasmiestä, joka oli istunut kahviossa pitkään ja välillä seuraillut puuhiamme sivusilmällä. - Sorry I don't understand Finnish, hän sanoi, kun Paula esitteli meitä. Vaihdettiin siis kieltä. Mies pahoitteli, ettei hänellä ole käteistä, eikä taida voida osallistua, mutta mehän olimme liikkeellä taiteen hengessä ilmaiseksi. Arpa antoi hänelle Tiina Poutasen runon, jossa polku vie Tivoliin, sammakot nukkuvat ja on hyvä rakastaa. Tosin hän oli menossa Osloon, mutta oli kumminkin otettu runosta. Eräs pariskunta sai Anne Päivärinnan runon, jossa tie oli avara kuin kiitorata.
0 Comments
Write new comment
Written by:Minna Soraluoma
2009/06/03
Eka päivä lentoasemalla
Ensimmäinen päivä on nyt asiallisesti oleskeltu. Tulimme pari tuntia aiemmin virittelemään pöytää ja ständiä. Parille ensimmäiselle lennolle menijät olivat kiireisiä liikemiehiä. Kontaktin saaminen matkustajiin näytti pitkään aika vaikealta. Check iniin ei myöskään muodostunut pitkiä jonoja, joten oli minulla ja Paulalla oli vaikeuksia ehtiä muovailla jonottajia, kuten oli tarkoitus. Omituista. Ovatko ihmiset tulleet jo joskus tunteja sitten vai mistä on kyse.
Check in -virkailija kuitenkin kertoi, että jos ihmisillä ei ole matkatavaroita, he voivat tehdä check inin internetissä. - Yleensä lyhyillä lennoilla melkein kaikki tekevät niin. Sitten voi vain kävellä turvatarkastukseen, sanoi virkailija. Saimme kuitenkin muovailtua jokusen jonottajan - tosin osin muistista liikemiehen jo mentyä.
Myös matkalaukkujen osoitelappujen tuunaus oli alkuun kovasti hiljaista, tarkemmin sanottuna tuunattavia ei näkynyt. Paula ja minä kerroimme tapahtumasta ja houkuttelimme monia, ennen kuin ensimmäinen innokas saatiin uskaltautumaan Merjan ompelupisteen äärelle. Ensimmäinen tuunattava ei ollutkaan matkustaja, vaan hän oli saattelemassa poikaansa Osloon. - Tää laukku on ihan hyvä tälleen, vastusteli poika itse tuunausta, ja kiirehti turvatarkastusta kohti. Vanhemmat kuitenkin kiinnostuivat. Äidillä ei ollut vielä tietoa matkasta, mutta innostui hienosta pallokuvioisesta osoitelapustaan, joka nyt sai somistaa käsilaukkua kotimatkalla.
Aika pian pari kahvilassa istuskellutta ehkä liikemiestä innostui mukaan. - Ei me uskalleta, olivat selittäneet, ja vain seurailleet kauempaa. Sittemmin osoitelappuja tuunattiin jo runsaamminkin.
Viiden jälkeen oli noin parin tunnin tauko jolloin ei lähtenyt lentoja. Turvatarkastuksen suunnasta tuli silloin joukko, joka halusi nähdä mitä tapahtuu. Turvatarkastajat tuunauttivat osoitelapun ja myös taittelivat pienen post it-lappulennokin. Niitä myös lennätettiin kilpaa, vastakkain olivat hävittäjä- ja suihkukonemalliset. Kaksi suihkukonemallista lennokkia lensi selvästi pidemmälle.
0 Comments
Write new comment
Written by:sfi68462
2009/05/31
Asialliset oleskelijat valtaavat Turun lentokentän 3. - 6. kesäkuuta 2009
Asiallinen oleskelu Turun lentoasemalla lähestyy. Ensimmäisenä päivänä, keskiviikkona 3.6. oleskelemme klo 16:00 - 19:30.
Turusta lähtee silloin tällaisia lentoja:
16:20 Oulu 16:30 Maarianhamina 17:05 Tukholma 17:10 Helsinki 19:55 Tukholma
0 Comments
Write new comment
About me:
Asiallista oleskelua asemalla - osoitelappujen tuunausta, pikamuotokuvia, runoarpajaisia ja paperiliidokkeja.